Periaatteet

Perheessämme kaikki jäsenet niin lapset, aikuiset, koirat kuin kissatkin ovat tasavertaisia keskenään. Muistettakoon kuitenkin, että niin koirat kuin lapsetkin tarvitsevat johdonmukaiset ja turvalliset johtajat / kasvattajat, meidät aikuiset. Pyrimme luomaan virikkeellisen kasvuympäristön kaikille niin, että heidän olisi hyvä olla ja kasvaa.

Saksanpaimenkoirien kasvatus on vasta aluillaan emmekä siis voi sanoa olevamme siinä huippuja tai edes hyviä. Olemme lähteneet kuitenkin tähän työsarkaan rakkaudesta tätä rotua kohtaan, tavoitteena rodunomaiset, terveet, vahvahermoiset koirat, joiden kanssa on mukava harrastaa ja jotka ovat sosiaalisia kaikkien kanssa toimeen tulevia kavereita. Vaikka Saksanpaimenkoira on palveluskoira, pidämme tärkeänä, että tuleville kasvateillemme aikanaan suotaisiin toiminnan lisäksi myös lämmin ja rakastava elämä perheen tasavertaisena jäsenenä.

Tulevaisuus näyttää miten tässä tavoitteessa onnistumme!

Tommi

 

 

 

lehtinen.png